3.1. Rahoituksen jakautuminen yliopistojen kokoluokan mukaan
Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluille asettamat rahoituskannustimet muodostavat institutionaalisen ympäristön, jossa taloudelliset reunaehdot ja akateemiset laatuvaatimukset kohtaavat toisensa. Yliopistojen rahoitusjärjestelmän simulointitutkimukset havainnollistavat, että nykyinen tulosperusteinen malli toimii nollasummapelinä, jossa kunkin korkeakoulun saama rahoitusosuus on suoraan sidoksissa muiden instituutioiden suhteelliseen suoriutumiseen [3]. Erityisesti tavoiteajassa valmistumisen painoarvon korostuminen luo korkeakouluille voimakkaan rakenteellisen insentiivin nopeuttaa opintoprosesseja, mikä heijastuu välittömästi opetussuunnitelmatyöhön ja opintojen ohjausresursseihin. Samanaikaisesti yliopistoyhteisöjen pedagogista kulttuuria tarkastelevat havainnot osoittavat, että laadukas ja kestävä opetuksen kehittäminen edellyttää jaettuja arvoja, yhteisöllisiä rakenteita sekä riittävästi aikaa pedagogiselle reflektiolle [4]. Kun suoritekannustimet ohjaavat toimintaa kohti nopeaa läpivirtausta, syntyy helposti jännite pedagogisen syvällisyyden ja määrällisen tehokkuuden välille. Tämä korostuu osaamisperusteisissa uudistuksissa, joissa kansallinen yhdenmukaistaminen ja oppimistulosten laadullinen arviointi vaativat henkilöstöltä merkittävää pedagogista panostusta ja tukea [2]. Rahoitusmallin ohjausvaikutusten tasapainottaminen edellyttääkin sitä, että laskennalliset suoritemittarit eivät syrjäytä opetuksen pitkäjänteistä laadunkehitystä ja opiskelijoiden moninaisten oppimistarpeiden huomioimista akateemisessa arjessa.